X-Men: First Class

X-Men-sarja on ehtinyt jo neljänteen osaansa ja vuorossa onkin X-Men: First Class. Tällä kertaa tehdään se ah-niin-muodikas temppu: hypätään ajassa taaksepäin reilummin, tarkemmin sanottuna X-Menien syntyajoille.

Lyhykäisesti kuvattuna elokuva kertoo nuoresta Charles Xavierista (tasavarma James McAvoy), joka on sinut mutanttikykyjensä kanssa ja eikä tunnu ymmärtävän kunnolla muiden mutanttien tuskastelua oman erilaisuutensa kanssa. Samaan aikaan tarinassa seurataan nuoren Erik Lensherrin (Michael Fassbender) taivalta. Mies kun tahtoo löytää Klaus Schmidt-nimisen miehen, joka liittyy varsin traagisesti hänen menneisyyteensä.

Erikin ja Charlesin teiden kohdatessa miehet ystävystyvät ja aloittavat yhdessätyöskentelyn. Työ saa varsin vakavia piirteitä uuden uhan noustessa esiin.

Eli eli. Tarinan juoni lyhyesti kuvattuna on loppupeleissä varsin tuttua huttua traagisesta menneisyydestä, hyvityksestä ja pahan kukistamisesta. Mutta, onneksi elokuva tuo jatkuvasti mukaan uusia puolia ja asioita: "oman itsensä hyväksyminen" ja sen kanssa painiminen toi elokuvaan paljon syvyyttä ja inhimillisyyttä, juuri sellaista mitä voi odottaa tarinalta joka kertoo hieman erilaisten yksilöiden elämästä ja varsinkin elämän käännekohdasta. Vaikka ns. toiminta sekä itsensä etsiminen eivät tunnu kuuluvat kovinkaan hyvin yhteen, saa mainiota työtä tekevä ohjaaja Matthew Vaughn pidettyä paketin varsin mainiosti kasassa.

Yllämainittujen asioiden lisäksi omasta mielestäni äärimmäisen virkistäviä olivat hahmojen erilaisten puolien esiintuomiset. Totta puhuen Charles Xavier nimittäin osasi olla äärimmäisen puusilmäinen ja koppava jättäessään muiden pahan olon huomiotta, Erikin taas ollessa varsin karhean sympaattinen tapaus.

Onnistuneen ohjauksen lisäksi iso kiitos elokuvan toimivuudesta kuuluu näyttelijäkaartille, joista nousee esiin vahvinten yllättävänkin hyvän roolityön tekevä Kevin Bacon sekä lähestulkoon aina hämmästyttävä Michael Fassbender, joista jälkimmäinen kantaa elokuvaa karheudellaan ja karismallaan, James McAvoyn jäädessä lievästi miehen varjoon varsin tasapaksulla esityksellään.

Kuten sanottua, X-Men: First Classin tarina on monisyisempi kuin voisi aluksi olettaa. Kiitosta täytyy myös antaa siitä, että elokuva on rytmitetty hyvin ja pysyy nautittavana, ilman sen suurempi notkahduksia.

Aiemmissa elokuvissa on jo nähty pieniä palasia menneisyydestä, joten tällainen alkua tarkemmin valottava tarina on äärimmäisen tervetullut, varsinkin yleisölle jotka eivät ole sarjakuvia lukeneet. Sen lisäksi elokuva on varsin tervetullut varsinaisen yksinkertaisesta syystä: X-Men: First Class kun on elokuvana äärimmäisen nautittava ja yksi parhaista sarjakuvafilmatisoinneista tähän asti.

Jos huonoja puolia pitää elokuvasta etsiä, niin muiden näyttelijöiden suoritukset jäävät ikävästi varsinkin Fassbenderin varjoon. Samoin "muut mutantit" tuntuvat joskus olevat hyvinkin ohuita hahmoina, jolloin näihin kiintyminen tai näiden tarkoituksen hahmottaminen tuottaa vaikeuksia sekä ikävää sellaista "pakollinen sidekick"-fiilistä useamman hahmon kohdalla.

Tästä huolimatta suosittelen elokuvaa lämpimästi.

Arvosana: 4-/5

Tropa de Elite

Harvoin on tullut vastaan niin karua ja kylmää leffaa kuin Tropa de Elite, englanninkieliseltä nimeltään Elite Squad. "Tropa" on brasilialainen poliisielokuva, jota tähdittää äärimmäisen vangitseva Wagner Moura, joka nähdään kapteeni Nascimenton roolissa.


Elokuvan ohjauksesta vastaa José Padilha, sinällään varsin tuntematon nimi, joskin tämä selittyy vahvasti sillä, että mies ei ole tämän elokuvan ja sen jatko-osan lisäksi ohjannut kuin lähinnä dokumentteja. Käsikirjoituspuolelta taas varmasti hieman tunnetumpi mies, Bráulio Mantovani, jos nimi ei suoraan sano mitään, niin miehen käsikirjoittama Cidade de Deus (City of God) on varmasti monelle tuttu filmi.

Tropa de Elite kertoo BOPE:n, Rio de Janeiron poliisien eliittijoukon, arjesta, vastuualueenaan favelat, Rio de Janeiron slummit. BOPE, Batalhão de Operações Policiais Especiais, ei ole viiden pennin SWAT, vaan äärimmäisen kovaotteinen versio Lahjomattomista, miehiä joita ei voi ostaa. Lahjomattomien tapaan BOPE ei turvaudu lähes absurdin ritarilliseen toimintaan, vaan tietoja hankitaan kysymällä kiltisti. Ja useimmiten seuraavaksi kuulusteltava saa luodista polveensa ja kysymys esitetään uudelleen. Väkivalta on varsin arkinen osa BOPEn toimintatapoja.

Mutta, hieman enemmän jotain itse elokuvasta: elokuvan tarina kietoutuu Mouran esittämän Nascimenton ja tämän johtama Alpha-ryhmän ympärille. Vaikka BOPE onkin nimellisesti poliisien erikoisyksikkö, ei sillä oli oikeastaan mitään tekemistä korruptoituneiden poliisien kanssa. Osasyynä on se, että BOPEn tehtäviin kuuluu myös toimittaa korruptoituneita poliiseja oikeuden eteen. Tavalla tai toisella.

Johtuen ryhmän varsin kuluttavasta työstä, on jäsenien aika ajoin hankittava itselleen seuraajia jatkamaan tehtävää, huolimatta varsin nuoresta iästään. Samanlaisen päätöksen ja etsimisen edessä on nyt kapteeni Nascimento. Miehen tehtävää ei helpota yhtään se, että Paavi on tulossa Rio de Janeiroon ja on päättänyt, kaikkien neuvojen vastaisesti, yöpyä slummien välitömässä läheisyydessä. Joten, Nascimentolla on edessään slummialueen täydellinen siivoaminen ja samanaikaisesti miehen tulisi rauhoittua sekä koulia itselleen seuraaja.

Huolimatta varsin monikerroksisesta tarinastaan, pysyy Tropa de Elite hienosti paketissa. Yksi kiitos tästä kuuluu sille, että elokuvassa käytetään kertojaääntä rytmittämään tarinaa ja toimimaan katsojan oppaana läpi elokuvan. Huolimatta siitä, että kertojana toimii Nascimento, ei elokuva yritä tietentahtoen maalata miehestä tietynlaista kuvaa, vaan ruudulla nähtävä Nascimento toimii varsin itsenäisesti suhteessa kertoja-minäänsä, mikä on oikeinkin tervetullut tyyli toimia. Helpoin tapa selventää tätä on se, että kertoja on oikeastaan jo kokenut kaiken, eli kertoo katsojalle omaa tarinaansa, myös niitä palasia joista ei ollut tapahtumahetkinä tietoinen. Mouran koruttoman karhea ääni sopii äärimmäisen hyvin viemään eteenpäin tarinaa, jossa monesti tulee eteen niitä "asioiden piti mennä näin, mutta"-hetkiä.

Elokuvassa on omia pienehköjä heikkouksiaan jotka varmasti häiritsevät joitakin katsojia. Aiemmin mainittu Paavin vierailu jää varsin ohueksi osaksi tarinaa, mutta tällainen pienehkö muotovirhe syntyy lähes väistämättä ottaen huomioon elokuvan tyylin syventyä henkilöihin. Tosin, vaikka henkilöihin syvennytään, jäävät lähes kaikki hahmot tavallaan puolitutuiksi, lukuunottamatta Nascimentoa. Tämä on tietysti aina henkilökohtainen mielipide, mutta mielestäni tuollainen varsin tyly tyyli jättää henkilöt "puolitutuiksi" antaa jopa pienen särmän elokuvalle, kyseessä on kuitenkin tarina ihmisistä joiden elämässä kuolema ja läheisten menettäminen on varsin vahvasti läsnä.

People sleep peaceably in their beds at night only because rough men stand ready to do violence on their behalf


Luiz Eduardo Soaresin kirjaan perustuva tarina on karhean uskottava tarina kivenkovista miehistä ja heidän taistelustaan huumekauppiaita vastaan. Moni lukija varmasti tietää sen, että omaan jonkinlaista kieroa ihailua mm. Muukalaislegioonaa kohtaan, joten tämän elokuvan päähenkilöinä toimivat poliisit tekivät huikaisevan vaikutuksen henkilökohtaisesti. Ei, en ihaile sitä väkivallan määrää, en usko että arki olisi juhlavaa tai että kuoleman väistelyssä olisi jotain ah-niin-romanttista. Enemmän minua henkilökohtaisesti kiehtoo ja askarruttaa ihmiset tarinoiden takana . Vaikkakin on osittain totta, että väkivalta ruokkii väkivaltaa, niin mielestäni yhtälainen totuus on se, että maailma tarvitsee miehiä jotka ottavat vääryyden korjamisen henkilökohtaiseksi tehtäväkseen, ollen valmiita uhraamaan lähes kaiken saavuttaakseen päämääränsä.


Lyhyesti summattuna, Tropa de Elite on brasilialainen taidonnäyte mieleenpainuvien poliisielokuvien saralla, parituntinen filmi joka varmasti jättää katsojansa hetkeksi istumaan ja miettimään näkemäänsä.

Arvosana: 4/5

Good Will Hunting

Will Hunting (Matt Damon) on kuin kuka tahansa nuori mies. Hän on töissä MIT:ssä, siivoojana. Will asuu Etelä-Bostonin huonoilla asuinalueilla, harrastaa pikkurikollisuutta ja ystäviensä kanssa "hengailua". Useista pikkurikoksistaan huolimatta Will on onnistunut välttämään syytteet lähes täydellisesti, lähes täydellisen laintuntemuksensa ansiosta.

Professori Gerald Lambeau (Stellan Skarsgård) opettaa kombinatoriikkaa MIT:ssä. Oppilaita testatakseen hän laittaa tehtävän käytävän varrella olevalle liitutaululle ja toivoo jonkun ratkaisevan sen lukukauden loppuun mennessä. Seuraavana aamuna hän huomaa luentonsa keränneen moninverroin enemmän väkeä kuin normaalisti. Joku on ratkaissut tehtävän. Lambeau epäilee että kukaan ei kykene ratkaisemaan tehtävää yhdessä yössä, kyseessä on joku joka on etsinyt vastauksen ja haluaa pilailla. Hän päättää liitutaululle tehtävän jonka todistamiseen hänellä meni avustajineen kaksi vuotta. Lambeau yllättyy jälleen, tällekin tehtävälle löytyy ratkaisija.

Matt Damonin ja Ben Affleckin käsikirjoitus ansaitsi Oscar-palkinnon, eikä syyttä, sillä se on erittäin toimiva ja vahva draama. Monet varmasti ihmettelevät että Ben Affleck ja Matt Damon tekemässä draamaa? Ja varsinkin käsikirjoittajina? Kyllä, se toimii oikeasti käsikirjoituksena että näyteltynä. Ben Affleck nähdään sivuosassa, joten häntä karsastavien ei kannata pelästyä että mies pilaisi jollakin tapaa elokuvan. Damonin näyttelijänkykyjä en ole koskaan henkilökohtaisesti epäillyt, löytyy mieheltä kuitenkin useampia elokuvia joissa on näyttänyt muuntautumiskykynsä.

Toinen näyttelijä joka pokkasi tästä Oscarin on sivuosassa terapeuttina nähtävä Robin Williams, jonka pitkälle uralle mahtuu monenmoista elokuvaa. Williamsin rooleista puolet on henkilökohtaisesti jäänyt mieleen positiivisesti ja tehneet suuren vaikutuksen. Puolet ovat taas ärsyttäneet aivan järkyttävän paljon ja aiheuttaneet akuuttia pahoinvointia. Tosin, vaikka Williamsin roolitöistä nyt osa on suorastaan ällöttänyt ja niiden takia elokuvaa on ollut hirveä katsoa, kertoo se jotain miehen taidoista. Jos näyttelijä pystyy synnyttämään noin vahvoja tunteita, ei hän voi olla huono. Ei, syynä ei ole ollut niiden huonous vaan roolihahmot. Itse olen aina ollut hieman asennevammainen sellaisia ällösöpöjä asioita kohtaan.

Good Will Hunting on ennenkaikkea draama, joka kuitenkin kasvaa elokuvana sitä mukaa kun roolihahmot kasvavat ja tulevat katsojalle tutummiksi. Damonin ja Williamsin "ystävyys" on varsinaista vuoristorataa ja elokuvan loppua ei oikeastaan osaa edes arvata. Katsoja toivoo Willin hahmolle hyvää, mutta näyttää että mies on vielä pahasti uhmaiässä.

Gus Van Santin ohjaamana hahmoihin ja heidän tunteisiinsa saadaan syvyyttä ja monimutkaisuutta, juuri sitä mihin tällainen elokuva oikeastaan nojaa. Tyhjän ja paperinohuet hahmot olisivat tehneet Good Will Huntingista huonon elokuva jossa on potentiaalia, mutta Van Santin pestaaminen ohjaajaksi oli järkevä teko, Damon tiesi että Van Sant osaa ohjata hahmoja ja heidän tunteitaan.

Good Will Hunting on erinomainen elokuva, joka ennakkoon vaikuttaa ehkä keskinkertaisuuteen vajoavalta filmiltä jolla on poikkeuksellisen vahva tekijäjoukko, mutta jostain syystä elokuva on vain jäänyt Suomessa(kin) aivan liian vähäiselle huomiolle. Tosin, harrastajien parissa elokuva on saanut sen ansaitsemaa arvostusta ja on enemmänkin kulttisuosikin asemassa.

Taken

Bryan Mills (Liam Neeson) on entinen CIA-agentti joka uhrasi avioliittonsa työnsä takia. Tytärtään Kimiä kohtaan ylisuojelevaisen Bryanin vaimo on löytänyt rinnalleen rikkaan aviomiehen jota Bryanin ja ex-vaimon yhteinen tytär näyttää myös palvovan. Hyväsydämisen mutta ihmissuhteissa hieman kömpelön Bryanin paikallaolo näyttää häiritsevän pientä unelmaa elävää ex-vaimoa sekä tämän uutta miestä.

Tyttärensä syntymäpäivänä Bryan saa kuulla nuoren neidin suunnitelmista: matkustaa Pariisiin ystävänsä serkkujen asunnolle. Kimin alaikäisyyden takia tarvitaan suostumus molemmilta vanhemmilta. Vastentahtoisesti Bryan myöntyy mutta pyytää tytärtään soittamaan tälle joka ilta.

Tyttären ja tämän ystävättären todellinen suunnitelma on matkata läpi Euroopan seuraten U2-yhtyeen kiertuetta. Pariisiin saavuttuaan Kim soittaa isälleen. Puhelun aikana albanialaiseen rikollisjärjestöön kuuluvat miehet tunkeutuvat asuntoon tarkoituksenaan kaapata molemmat tytöistä.

Vanhojen CIA-kontaktiensa avulla Bryan saa kuulla että miehet kuuluvat albanialaiseen paritusrinkiin. Ja hänellä on 96 tuntia aikaa löytää tyttärensä jonka jälkeen Kim katoaa jäljettömiin lopulllisesti.

En tiedä onko minussa jotain henkilökohtaisesti vialla (on) mutta olen aina innolla katsonut elokuvia joiden teemana on kosto, lähinnä oikeutettu sellainen. Man on Fire on äärimmäisen onnistunut elokuva aiheesta. Taken on vähintään yhtä hyvä, ellei parempi. Monelle nuoremmalle henkilölle Liam Neeson saattaa olla tuttu uuden Star Wars-trilogian ensimmäisestä osasta Obi-Wanin oppi-isänä. Muille Neesonin tulisi olla tuttu Spielbergin elokuvasta Schindler's List, jossa Neeson oli elokuvan kantavia voimia ja nimikkoroolissa.

Taken on elokuva joka hyötyy kokeneen Neesonin hiljaisesta karismasta ja rujon ulkonäön tuomasta uskottavuudesta. Aivan kuten Bourne-trilogian toisessa osassa, myös Takenissa on huomattavissa uskottava ja vakuuttava muutos henkilössä: tästä mainiona esimerkkinä toimii Bryanin ja Kimin välinen puhelinkeskustelu, jota en tässä viitsi kuitenkaan spoilata.

Taken on varsin tuttuun tarinaan pohjaava kostoelokuva tytärtään palvovasta CIA-agentista joka on omistanut koko elämänsä "estääkseen asioita". Rauhallinen ja yllättävä Bryan Mills on hahmona lähellä John W. Creasya, kumpaakin yhdistää se että näyttelijä antaa hahmolle äärimmäisen paljon uskottavuutta. Yksi suurehko huono puoli elokuvassa on: ylidramatisoiva ja liian selittävä dialogi joka osaltaan on myötähäpeää aiheuttavan koomista: monissa kohtauksissa huomaa että ilman näitäkin olisi selvitty mainiosti koska Neesonin suorituksesta huokuu se kylmä, vähäeleinen ammattimaisuus jolle koko elokuvan tunnelma on paljon velkaa.

I don't know who you are. I don't know what you want. If you are looking for ransom, I can tell you I don't have money. But what I do have are a very particular set of skills; skills I have acquired over a very long career. Skills that make me a nightmare for people like you.

Yleisiä mietteitä elokuvista ja uskonnosta.

Jokin aika sitten tapahtunut tapaaminen skeptikko James Randin (sekä myöhemmin käyty keskustelu miehen avustajan) kanssa oikeastaan kirvoittivat mieleeni uskonnon merkityksen meille ei-uskovaisille. Henkilökohtaisesti en usko Jumalaan, ainakaan sellaisena kuin ns hattarauskovaiset tahtovat asian meille esittää. Olenko kiinnostunut Raamatusta? Kyllä, on a professional level, voisi sanoa, eli jollakin tapaa teoriana sekä sen vaikutuksesta ihmisiin ja elämään. Luvassa on sitten spoilereita, joten jättäkää lukematta jos ette tahdo kuulla pieniä paljastuksia eri elokuvista.

Tosiaan, tästä sitten tuli mieleeni se että monet nykypäivän kulttielokuvista käsittelevät melko vahvasti uskontoon liittyviä asioita. Käydäänpä läpi muutamia esimerkkejä:

Ensimmäisenä ja ehkä tavallaan tunnetuimpana "arkkityyppinä" on Clint Eastwoodin suurelle yleisölle tutuksi tekemät nimettömät kostajat. Vaikka hahmoissa ei ollut ensimmäisten elokuvien (Leonen Dollari-trilogia) aikaan mitään yliluonnollisia elementtejä mukana, on näidenkin elokuvien päähenkilön alkuperään kiinnitettävä huomiota myöhempien tuotosten varjossa: Elokuvat High Plains Drifter sekä Pale Rider kun toivat mukanaan vahvan uskonnollisen tekijän, käydään tässä nopeasti läpi ne seikat:

High Plains Drifter

Nimetön ja koko kylälle tuntematon kostaja, jonka uskotaan olevan julmasti tapetun sheriffin reinkarnaatio, saapuu kylään tasaamaan tilejä. Monet voisivat niputtaa elokuvan vielä "yliluonnolliseksi" länkkäriksi, mutta muutama huomio kannattaa tehdä: elokuvan sankari, Eastwood, ei ole perinteinen hyvä sankari: vaikka miehen perimmäisin motiivi on rangaista sheriffin tappaneita kolmea miestä, siinä sivussa hän rankaisee myös puolustamiaan kaupunkilaisia, oletettavasti siitä hyvästä että he katsoivat sivusta kun sheriffi tapettiin. En Raamattua tunne läpikotaisin, tai edes "hyvin", mutta kuitenkin jonkun verran sen opetuksista tiedän ja ymmärtääkseni myös Jumala päätti ajoittain rangaista ihmiskuntaa, ei pelkästään näiden teoista, vaan tekemättömyydestä. Tällä kertaa Jumalan rankaisun välikappaleena toimii salaperäinen muukalainen ja syynä rangaistukseen, esimerkiksi kaupungin maalaamiseen punaiseksi sekä sen uudelleennimäiseen Helvetiksi, on syynä ihmisten piittaamattomuus ja välinpitämättömyys, vaikka siihen olikin syynä pelko. All that is necessary for the triumph of evil is for good men to do nothing.

Pale Rider

Näistä kahdesta elokuvasta selvästi uskonnollissävytteisempi, eikä edes yritä peitellä sitä. Jo pelkkä elokuvan "tagline" kertoo tarpeeksi: And Hell followed with him. Itse elokuvassa uskonnolliset viittaukset alkavat lähes ensiminuuteilla: Clint Eastwoodin hahmo on juuri pelastanut köyhän kullankaivajan selkäsaunalta läheisessä kylässä ja pelastettu mies päättää tuoda pelastajansa syömään vaatimattomaan asuinsijaansa. Juuri ennen kuin Eastwoodin hahmo saapuu kullankaivajien leiriin, nuori tyttö (Sydney Penny) nähdään lukemassa Raamattua ääneen. Tyttö lukee Raamatun Ilmestyskirjaa, ja päästyään kohtaan jossa kuvataan Kuolemaa (Ilmestyskirja 6:8) sanoin "Hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen mukanaan", näkee tyttö ikkunasta Eastwoodin hahmon, ratsastamassa hallavalla hevosella.

Koska nuoren tytön isä sattui olemaan Eastwoodin pelastama kullankaivaja, päätyvät kaikki kolme (sekä loput kullankaivan perheestä) saman ruokapöydän ääreen. Ruokailun ohessa heille paljastuu erikoinen seikka miehestä: miehen tullessa pöytään ilman kaulan peittävää takkiaan, paljastuu että Eastwoodin hahmolla on kaulassaan liperit. Myöhemmin elokuvassa tulee jälleen kerraan esille paluu kuolleista: miehen kohdatessa kaupunkia rautaisessa ottessaan pitävä Coy LaHood, tunnistaa tämä Eastwoodin esittämän Saarnaajan ja toteaa että tämän pitäisi olla kuollut.

Edellämainitut seikat eivät ole ainoita viittauksia raamattuun, sillä Clint Eastwoodin esittämä Saarnaaja, Preacher, esitetään läpi elokuvan jonkinlaisena yliluonnollisena ja mystisenä hahmona, Jumalan lähettämänä Ratsumiehenä jonka ainut tehtävä on kostaa sorrettujen puolesta, kuten Jumala on opettanut (Roomalaiskirjeet 12: 19-21).

Noh, se lännenelokuvista. Ellei tekstinkirjoituksen aikana nouse esiin muita seikkoja, siirrytään eteenpäin. Uudemmista elokuvista tunnetuimmat uskontoa käsittelevät elokuvat ovat varmasti Boondock Saints sekä tämän jatko-osa (Boondock Saints II: All Saints Day). Näistä kahdesta keskityn vain ensimmäiseen osaan, sillä jatko-osa ei tuo juuri mitään uutta uskonnollisuuteen. Ja on elokuvana, to be honest, erittäin heikko verrattuna ensimmäiseen osaan:

Tarinan uskonnolliset vivahteen alkavat heti alun kohtauksesta jossa elokuvan pääosassa olevia veljeksä, Connor ja Murphy MacManusia, kuvataan istumassa kirkon penkeillä. Miesten rukoillessa tulee mukaan lyhyt voiceover (se hieno kikka jolloin joku "ulkopuolinen" puhuu päälle, eli kertojaääni omalla tavallaan) joka luo pohjan elokuvan läpijatkuvalle ja kantavalle teemalle:

And when I vest my flashing sword and my hand takes hold in judgement I will take vengeance upon mine enemies And I will repay those who hase me O Lord, raise me to Thy right hand And count me amoung Thy saints.

Tässäkin on käytetty inspiraationa Raamattua, sillä kyseisen "rukouksen" ensimmäinen osa on suora mukaelma Viidennen Mooseksen kirjan kohdasta 32:41 (ja mielestäni jälleen kerran omanlainen tulkinta edellämainitusita Roomalaiskirjeistä). Myöhemmin elokuvassa kuullaan myös ote Ensimmäisestaä Mooseksen kirjasta, Whosoever shed man's blood, by man shall his blood be shed, for in the image of God, made He man., joka omalla tavallaan sotii vastaan Roomalaiskirjeiden opetusta, ellei jälleen kerran muisteta että tässäkin elokuvassa kostajat ovat Jumalan lähettiläitä, ainakin omasta mielestään. Elokuvan tapahtumia hurjemmin spoilaamatta, voidaan mainita että elokuva kertoo yllämainituista veljeksistä jotka päättävät kostaa, eivät tietyille henkilöille, vaan jokaiselle joka rikkoo Jumalan (...heidän) sääntöjään ja nostavat itsensä Jumalan lähettiläiksi, ihmiskunnan väärintekijöiden vitsaukseksi, joka käy ilmi elokuva loppupuolella kuultavasta puheesta. Triviatietona voitaneen mainita se että veljekset asettavat jokaisen ruumiin silmille kolikot, jotta tämä voi maksaa Kharonille, Tuonelan lautturille, matkastaan yli Akheron-joen.

Näiden ilmiselvien esimerkkien lisäksi monesta elokuvasta löytyy melko huomaamattomia viittauksia Raamattuun sekä henkilöitä joiden esikuvana on jokin Raamatun henkilöistä. Yksi tällainen on Elokuvissa Matrix Reloaded ja Matrix Revolutions nähtävä Seraph (Collin Chou) (Raamatun Serafit olivat enkeleistä korkea-arvoisimpia), jota Merovingi kutsuu siivettömäksi enkeliksi sekä tervehtii tätä sanoilla "The Prodigal Child returns!", viitaten Raamatun Tuhlaajapoikaan.

Ilmiselvien viittausten latomisen sekä näiden "selittämisen" jälkeen voisin vihdoin mainita sen pointin koko postauksessa: Itselleni tuli hienoisena yllätyksenä kuinka paljon uskonto onkaan läsnä elokuvissa. Tietysti, monessa suuren luokan Hollywood-elokuvasa jaksetaan mainita Jumala sekä viitata häneen Yhdysvaltainen suojelijana, mutta itse tahdoin tuoda esille muutamat hieman erilaiset, ehkä jopa huomaamattomat, yksityiskohdat. Mielenkiintoinen puoli on tietysti myöskin se miten usein "oikeassa elämässä" nuorison ja nuorten aikuisten suhtautuminen uskontoon on varsin nuiva, mutta elokuvissa uskontoon liittyvistä asioista on tehty äärimmäisen cooleja ja hienoja, sekä yleisö myös pitää niitä cooleina.

Eli summa summarum (ja pakotettu lopetus tälle tekstille): Minkä takia uskonto on, kuten sanoinkin, "oikeassa elämässä" niin muoditon, mutta äärimmäisen hienoa ja coolia elokuvissa? Ja jos joku ehtii huutamaan että "koska se ei ole niin vahvasti esillä", niin kannattaa katsastaa edellä mainittu Boondock Saints.

Semmosta tänään!

PS. Oli ehkä ensimmäinen elokuviin liittyvä posti joka ei liittynyt johonkin tiettyyn leffaan.

Leffaraati 21.05.2010:

Muroradiossa on joka perjantai, kello 23:00, Leffaraati-niminen ohjelma pyörimässä. Käykää kuuntelemassa, tässä alla siis ohjelman sisältö.

Ohjelmassa käydään läpi viikottain yksi leffa, joka sitten näin perjantaina arvostellaan. Myös yhteen ennakkopätkään otetaan vilkaisu.


Napoleon Dynamite
Napoleon Dynamite seuraa surkuhupaisan hauskaa tarinaa päähenkilönsä, Napoleonin, elämästä. Jon Hederin mainiosti esittämä henkilö soutaa läpi arkielämästä tuttujen nolojen ja arkojen tilanteiden, rinnallaan Pedro (Efren Ramirez), miehen ainut oikea ystävä.

Matkan varrelle osuu koulun tanssiaset, puheenjohtajakilpa, maastopyörän testausta sekä laaman syöttämistä, joista jokainen sujuu nörtille tyypilliseen tapaan.


IMDB: http://www.imdb.com/title/tt0374900/
RottenTomatoes: http://www.rottentomatoes.com/m/napoleon_dynamite/
Traileri: http://www.youtube.com/watch?v=96DKZrrSbuw

The Expendables

Vuoden paras treffileffa. Jopa Muro saa viemällä naisen katsomaan tätä. Pääosissa vahvoista draamatulkinnoistaan kuuluisat surusilmät: Stallone, Statham, Lee, Lundgren, Willis, Schwarzenegger.

IMDB: http://www.imdb.com/title/tt1320253/
Traileri: http://www.youtube.com/watch?v=F5kA-Jfnw0s
Traileri (HD): http://www.youtube.com/watch?v=C6RU5y2fU6s&feature=fvw

Man on Fire - Koston liekki

Entinen CIA:n ammattitappaja John Creasy (Denzel Washington) on nykypäivänä pahasti alkoholisoitunut ja menneisyyden demoneiden vaivaama elämänhaluton vanha sotaratsu. Miehen on vaikea löytää rehellistä työtä, ainut minkä mies täydellisesti taitaa on tappamisen jalo taito. Tilanne muuttuu kun Creasyn vanha kaveri Rayburn (Christopher Walken) kutsuu hänet huvilalleen Meksikoon. Meksikossa on räjähdysmäisesti lisääntynyt rikkaisiin perheisiin keskittyneet kidnappaukset. Kidnappaajien suosiossa ovat erityisesti perheiden nuoret lapset, vanhemmat ovat valmiita maksamaan mitä tahansa saadakseen lapsensa ehjänä takaisin.

Liikemies Samuel Ramosin nuori tytär Pita (erinomainen Dakota Fanning) tarvitsee suojelijaa ja Rayburnin suosituksesta Samuel palkkaa Creasyn tytön turvaksi. Alkuun Creasyn ja Pitan välinen kemia ei toimi, nuoren Pitan udellessa henkivartijansa menneisyydestä ja yksityiselämästä, miehen ollessa erittäin haluton vastaamaan. Pian parivaljakko löytää kuitenkin yhteisen mielenkiinnon kohteen: Uinnin. Creasyn opastuksella Pita kehittyy uimarina ja samalla näiden kahden välinen suhde kehittyy, muistuttaen pian isä-tytär-suhdetta ja palauttaen Creasyn halun elää.

Huolimatta näennäisen rauhallisesta arjesta, kidnappauksen uhka on jatkuvasti todellinen ja realisoituu eräämä päivänä; Ammattitaidostaan sekä huolellisuudestaan huolimatta ei Creasy pysty estämään Pitan kidnappausta. Kidnappauksen aikana Creasy tappaa kaksi korruptoitunutta poliisia mutta haavoittuu itse ja käy kuoleman porteilla.

Itseään syyttävä ja katkera henkivartija aloittaa oman henkilökohtaisen kostoretkensä Meksikon alamaailmaa vastaan. Jokainen joka oli osallinen nuoren tytön kaappaukseen tulee katumaan koskaan edes osallistuneensa nuoren tytön kidnappaukseen.

A man can be an artist in anything, food, whatever. It depends on how good he is at it. Creasy's art is death. He's about to paint his masterpiece.


Tony Scottin ohjaama re-make elokuvasta Man on Fire on ajoittain perinteinen tarina omaa tietään kulkevasta kostajasta, mutta rikkoo silti lajityypille ominaisia piirteitä: harvoin kostajaa on esitelty yhtä päättäväisenä ja armottomana. Elokuvan markkinoinnissa käytetty tag line "A Promise To Protect. A Vow To Avenge." pitää paikkansa erinomaisen hyvin.

Itselle tuli etäisesti mieleen elokuvan Léon asetelma ammattitappajan ja viattoman tytön välisestä suhteesta sekä siitä kuinka näiden ystävyys syvenee niin että pian he ovat lähes erottamattomia. Man on Fire kuitenkin "leikittelee" varsin vieraalla ajatuksella, tässä suojeltavan pikkutytön kohtalo on tavallista raadollisempi.
tö
Denzel Washington on aina ollut monipuolinen näyttelijä joten myös Creasy erittäin moniulotteinen hahmo jonka tervehtyminen elokuvan alkujaksolla luo miehestä varsin sympaattisen kuvan. Ristiriitaisen ja vaikuttavat tästä tekee se että Pitan kuoleman jälkeen mies muuttuu menneisyyden armottomaksi tappajaksi, toisaalta, kyseinen muutos on moninverroin uskottavampi kuin lajityypin elokuvissa yleensä: katsojaa ihastuttanut nuori Pita-tyttö oli ainut syy minkä takia itsetuhoinen Creasy halusi taas elää.

Elokuvan koskettavin ja säteilevin hahmo on Pita, suuri kiitos tästä kuuluu äärettömän lahjakkaalle Dakota Fanningille joka on loistanut useissa elokuvissa. Viaton mutta hieman liiankin viisas nuori tyttö kun ihastuttaa jokaista katsojaa, luoden jollakin tapaa täydellisen oikeutuksen henkivartijan erittäin julmalle kostoretkelle.

Elokuvan suurin haittapuoli on Tony Scottin liian tyylittelevä ja samaa kaavaa noudattava ohjaus. Liian moneen kohtaukseen on käytetty nopeita leikkauksia, erikoisia kuvakulmia ja värien korostuksia. Monet elokuvan kohtauksista kärsivätkin tästä ja joitakin katsojia tällainen tehosteiden ylikäyttö varmasti puuduttaa. Omasta mielestäni musiikkivideomainen ohjaustyyli sopii rehelliseen action-rymistelyyn paremmin kuin elokuvaan jonka tulisi ammentaa myös hahmojen tunteista sekä luoda hahmoista oikeasti syviä.

Man on Fire on hyvistä lähtökohdista ponnistava ja laadukkaasti tehty tarina katkeroituneen ja päättäväisen ammattitappajan velkojen maksusta, mutta kärsii liiasta kamerakikkailusta ja menettää sen takia osan särmästään.

He'll deliver more justice in a weekend than ten years of your courts and tribunals.

3,5/5