60-luvun loppupuolelta alkaen Kaliforniaa piinaa sarjamurhaaja joka näyttää olevan liian ovela poliiseille. Nimellä Zodiac itseään kutsuva tappaja ei jätä jälkeensä suurta uhrijoukkoa mutta poliisin kyvyttömyys ja kryptiset viestit joita tappaja lähettää sanomalehdille saa aikaan suunnatonta kauhua.
Murhaajan jäljillä ovat etsivät Toschi (Mark Ruffalo) ja Armstrong (Anthony Edwards) sekä San Francisco Chroniclen rikostoimittaja Paul Avery (mainio Robert Downey Jr.). Averyn kollega Robert Graysmith (Jake Gyllenhaal) on nuori pilapiirtäjä joka innokkaasti paneutuu murhaajan lähettämiin salakielisiin viesteihin, saaden osakseen kuitenkin lähinnä säälinsekaista naureskelua, monen mielestä salakieli on "murtamatonta". Graysmithin murrettua yhden viesteistä tulee hänestä Averyn paras ystävä.
Murhien jatkuessa ja tutkimusten venyessä kuukausista vuosiin alkaa murhamysteeri hallitsemaan yhä enemmän sitä tutkivien ihmisten elämää.
Tositapahtumiin perustuva Zodiac on erinomainen elokuva David Fincheriltä, jonka edellisen sarjamurhaaja-aiheisen elokuvan Se7en varmasti moni muistaa. Hyytävä ja visuaalisesti erittäin ahdistava elokuva on yksi parhaista lajissaan. Zodiac on todella erilainen elokuva jossa keskitytään henkilöhahmoihin ja heidän elämäänsä murhatutkimusten ympärillä.
Pikkuhiljaa alkoholisoituva Avery, tutkimuksiin lopulta pakkomielteisimmin suhtautuvat Graysmith ja kyyninen Toschi ovat jokainen hienoja hahmoja. Kerrontatyyli keskittyy hahmoihin yksi kerrallaan, joka antaa eri näkökulmia murhamysteerille ja rytmittää tarinaa hienosti, joskin tiettyjä hahmoja toivoisi näkevän läpi elokuvan enemmän, nyt hahmot jäävät aivan liiaksi taka-alalle silloin kun tarinaa kerrotaan toisen hahmon näkökulmasta.
Murhamysteeri on nykypäivänäkin erittäin suosittu ja tutkittu aihe, johtuen siitä että sitä ei koskaan ratkaistu*. Pitkään valmisteltu elokuva on erittäin tarkka ja laadukas kuvaus aiheesta, se ei sorru mässäilemään väkivallalla vaan kuvaa kokonaisvaltaisemmin koko murhamysteeriä ja erityisesti sen vaikutusta ihmisten elämään.
Offtopiccina voitaneen mainita että elokuvasta löytyy monia hienoja "vitsejä" sekä viitteitä elokuvamaailman legendoihin:
Alussa Avery ja Graysmith tapaavat Toschin ensimmäistä kertaa ja Graysmith tekee havainnon että Toschi kantaa asetta samalla tavalla kuin Steve McQueenin hahmo Bullitt piti asetta saman nimisessä elokuvassa. Avery selventää että asia on toisinpäin; Steve McQueen matki Toschin tyyliä kantaa asetta rakentaessaan Bullitt-hahmoa.
Toinen hauska viittaus elokuvamaailman legendoihin löytyy kohtauksesta jossa Toschi ja muut poliisit käyvät katsomassa elokuvan "Dirty Harry". Dirty Harry-elokuvan tapahtumien esikuvana oli Zodiac-murhaaja ja itse Dirty Harryn esikuvana, aivan, Dave Toschi.
*Mainittakoon että arvostelu on tosiaan hieman vanha, ei "juuri äsken" tehty. Nyt käykin kuumana keskustelu onko Zodiacin mysteeri vihdoin ratkaistu: http://www.obsessedwithfilm.com/zodiac/real-life-zodiac-case-close-to-being-solved.php
Arvosana: 3,5/5
tiistai 30. kesäkuuta 2009
maanantai 29. kesäkuuta 2009
Iron Man
Anthony "Tony" Stark (Robert Downey Jr.) on aseteollisuudessa rahansa ansainnut pohatta, sarkastinen ja seksistinen bisneshai joka ei välitä muiden mielipiteistä saati tunteista. Aseita ja niillä rikastumista rakastava Stark on Afganistanissa esittelemässä yhtiönsä uusinta ylpeyttä kun hän ja esitystä seuranneet sotilaat joutuvat väijytyksen kohteeksi.
Starkin kaapanneet terroristit vaativat miestä valmistamaan heille tuomiopäivän aseen. Älykäs ja tekninen Stark valmistaa asetta pitkään, mutta lopputulos on aivan muuta kuin terroristit toivoivat: raskaasti aseistettu rautahaarniska jonka avulla Stark pakenee.
Yhdysvaltoihin palatessaan Stark on muuttunut mies. Aseteollisuuden mädänneisyyden ja tekopyhyyden huomannut mies tahtoo muuttaa asioita, hän tahtoo tehdä maailmasta turvallisemman paikan. Ja lopputulosta ei saavutetua myymällä aseita.
Iron Man? That's kinda catchy.
Iron Man-elokuvaa rummutettiin melko paljon, mutta kuitenkin hyvällä maulla. Elokuvan mainostaminen ja "hype" ei kääntynyt itseään vastaan, vaikka varsin usein laaja ja aggressiivinen mediamainonta näin onnistuu tekemään. Iron Man, Rautamies, on silti Suomessa varsin tuntematon hahmo. Sen takia herääkin kysymys onko Iron Man hyvä elokuva? Tähän on helppo vastata: Ei.
Iron Man on paras sarjakuvafilmatisointi koskaan. Spiderman-elokuvat ovat hyviä, kakkososa mielestäni niistä laadukkain, mutta Iron Man pyyhkii niillä pöytää. Jos Tobey Maguire istui ennen sarjakuvasankareiden valtaistuimella ylhäisessä yksinäisyydessään, muistetaan vuosi 2008 siitä että paikalle asteli Robert Downey Jr, osoitti ovelle ja kohteliaasti pyysi Tobeya poistumaan paikalta; "Son. Please. Fuck off. Before I have to punch you in the face."
Kuten ylläolevasta kieron mielikuvitukseni luomasta välikohtauksesta voitte päätellä, suurin kiitos elokuvan vetovoimasta kuuluu sen päätähdelle. Henkilökohtaisessa elämässään Robert Downey Jr on kokenut ylä- ja alamäkiä. Alkoholiin, huumeisiin ja bilettämiseen aika ajoin hartaasti keskittynyt Robert näyttää nauttivan erittäin samanhenkisen Starkin näyttelemisestä. Omista kokemuksistaan ammentava Downey Jr saa hahmoon sellaista uskottavuutta, pieniä eleitä sekä ironiaa että siihen tuskin olisi kukaan muu pystynyt.
Downey Jr'n rinnalla nähdään pirteä Gwyneth Paltrow Pepper Pottsin roolissa. Pepper ei ole, kuten luulla saattaisi, Starkin rakastaja tai tyttöystävä vaan avustaja, monessa kohtaa elokuvaa pikemminkin huolehtiva äitihahmo. Pahiksen viitan harteilleen on nostanut Jeff Bridges joka ei ole henkilökohtaisesti säväyttänyt yhdessäkään elokuvassa, lähinnä oikeasti ärsyttänyt. Iron Manissa Bridges saa rakennettua käärmemäisestä hahmostaan erittäin niljakkaan ja vihattavan, tukien täten Iron Manin nousua yleisön suosikiksi.
Ulkoasultaan Iron Man on jokaisen teknofriikin märkä uni. Tyylikkäästi tehty tietokonegrafiikka Iron Man-asusuunnitelmineen ja itse puku, tai lähinnä sen "pukeminen", ovat monestikin keskipisteenä elokuvassa. Huumoriarvoa elokuvaan tuovat Starkin sarkastisen olemuksen lisäksi myös miehen verstaasta löytyvät laitteet, näistä hauskin on myötätuntoisen oloinen palosammutinrobotti.
Ohjaaja Jon Favreau on jo paljastanut suunnitelleensa Iron Manin tarinan trilogiaksi ja lupasi että jatko-osissa katsojat yllätetään varsin aikuisella otteella, mikä lupaa hyvää. Ensimmäiset tiedot tulevasta Iron Man 2-elokuvasta, jonka on määrä ilmestyä vuonna 2010, vaikuttavat erinomaisilta. Sarjakuvan teemoja sekä tapahtumia käytetään mainiosti ja jatko-osa vaikuttaa ottavan askeleita suuntaan joita ei ole perinteisessä kiiltokuvasupersankari-elokuvissa totuttu näkemään.
Jatko-osasta kuitenkin sitten oma artikkelinsa ajan kanssa.
Arvosana: 4,5/5
Starkin kaapanneet terroristit vaativat miestä valmistamaan heille tuomiopäivän aseen. Älykäs ja tekninen Stark valmistaa asetta pitkään, mutta lopputulos on aivan muuta kuin terroristit toivoivat: raskaasti aseistettu rautahaarniska jonka avulla Stark pakenee.
Yhdysvaltoihin palatessaan Stark on muuttunut mies. Aseteollisuuden mädänneisyyden ja tekopyhyyden huomannut mies tahtoo muuttaa asioita, hän tahtoo tehdä maailmasta turvallisemman paikan. Ja lopputulosta ei saavutetua myymällä aseita.
Iron Man-elokuvaa rummutettiin melko paljon, mutta kuitenkin hyvällä maulla. Elokuvan mainostaminen ja "hype" ei kääntynyt itseään vastaan, vaikka varsin usein laaja ja aggressiivinen mediamainonta näin onnistuu tekemään. Iron Man, Rautamies, on silti Suomessa varsin tuntematon hahmo. Sen takia herääkin kysymys onko Iron Man hyvä elokuva? Tähän on helppo vastata: Ei.
Iron Man on paras sarjakuvafilmatisointi koskaan. Spiderman-elokuvat ovat hyviä, kakkososa mielestäni niistä laadukkain, mutta Iron Man pyyhkii niillä pöytää. Jos Tobey Maguire istui ennen sarjakuvasankareiden valtaistuimella ylhäisessä yksinäisyydessään, muistetaan vuosi 2008 siitä että paikalle asteli Robert Downey Jr, osoitti ovelle ja kohteliaasti pyysi Tobeya poistumaan paikalta; "Son. Please. Fuck off. Before I have to punch you in the face."
Kuten ylläolevasta kieron mielikuvitukseni luomasta välikohtauksesta voitte päätellä, suurin kiitos elokuvan vetovoimasta kuuluu sen päätähdelle. Henkilökohtaisessa elämässään Robert Downey Jr on kokenut ylä- ja alamäkiä. Alkoholiin, huumeisiin ja bilettämiseen aika ajoin hartaasti keskittynyt Robert näyttää nauttivan erittäin samanhenkisen Starkin näyttelemisestä. Omista kokemuksistaan ammentava Downey Jr saa hahmoon sellaista uskottavuutta, pieniä eleitä sekä ironiaa että siihen tuskin olisi kukaan muu pystynyt.
Downey Jr'n rinnalla nähdään pirteä Gwyneth Paltrow Pepper Pottsin roolissa. Pepper ei ole, kuten luulla saattaisi, Starkin rakastaja tai tyttöystävä vaan avustaja, monessa kohtaa elokuvaa pikemminkin huolehtiva äitihahmo. Pahiksen viitan harteilleen on nostanut Jeff Bridges joka ei ole henkilökohtaisesti säväyttänyt yhdessäkään elokuvassa, lähinnä oikeasti ärsyttänyt. Iron Manissa Bridges saa rakennettua käärmemäisestä hahmostaan erittäin niljakkaan ja vihattavan, tukien täten Iron Manin nousua yleisön suosikiksi.
Ulkoasultaan Iron Man on jokaisen teknofriikin märkä uni. Tyylikkäästi tehty tietokonegrafiikka Iron Man-asusuunnitelmineen ja itse puku, tai lähinnä sen "pukeminen", ovat monestikin keskipisteenä elokuvassa. Huumoriarvoa elokuvaan tuovat Starkin sarkastisen olemuksen lisäksi myös miehen verstaasta löytyvät laitteet, näistä hauskin on myötätuntoisen oloinen palosammutinrobotti.
Ohjaaja Jon Favreau on jo paljastanut suunnitelleensa Iron Manin tarinan trilogiaksi ja lupasi että jatko-osissa katsojat yllätetään varsin aikuisella otteella, mikä lupaa hyvää. Ensimmäiset tiedot tulevasta Iron Man 2-elokuvasta, jonka on määrä ilmestyä vuonna 2010, vaikuttavat erinomaisilta. Sarjakuvan teemoja sekä tapahtumia käytetään mainiosti ja jatko-osa vaikuttaa ottavan askeleita suuntaan joita ei ole perinteisessä kiiltokuvasupersankari-elokuvissa totuttu näkemään.
Jatko-osasta kuitenkin sitten oma artikkelinsa ajan kanssa.
Arvosana: 4,5/5
sunnuntai 28. kesäkuuta 2009
Bullitt
Frank Bullitt (Steve McQueen) on kovapintainen veteraanipoliisi joka kollegoineen saa tehtävän: Miesten tulee suojella mafiaoikeudenkäynnin avaintodistajaa, Johnny Rossia (Felice Orlandi), viikonlopun yli. Tehtävä on rutiiniluontoinen keikka jonka ei pitäisi tuottaa ongelmia kokeneille poliiseille. Suojeltava tulee todistamaan oikeudenkäynnissä joka on äärimmäisen tärkeä senaattori Walter Chalmersille (Robert Vaughn).
Poliisit majoittuvat yhdessä todistajan kanssa hotelliin, jokainen vartioi todistajaa vuorollaan. Bullittin kollegan ollessa vartiovuorossa vastaanotosta ilmoitetaan että heille on vierailija, senaattori Chalmers. Todellisuudessa vierailun tekevät palkkatappajat jotka onnistuvat tappamaan Rossin ja haavoittamaan tätä suojellutta Stantonia (Carl Reindel).
Bullittille selviää että Ross teki heti hotelliin saavuttuaan lukuisia puhelinsoittoja ja kiinnostuu kyseisten soittojen tarkoituksesta. Pian hän huomaa että asia ei ole sitä miltä se näyttää ja on pian mukana takaa-ajossa läpi San Franciscon katujen ja alamaailman.
Bullitt on elokuvana yksi lajinsa kulmakivistä. Se loi pohjan elokuville joissa päähenkilö on kylmä ja kova antisankarimainen poliisi. Samoin Bullitt yli yksi ensimmäisistä elokuvista jossa esiteltiin vauhdikas autotakaa-ajo, nykypäivänä sitä pidetään jopa niiden isänä, lähinnä siitä syystä että tämä oli ensimmäinen suosittu elokuva joka toi takaa-ajot esille. Takaa-ajokohtaus onkin yksi elokuvamaailman klassikoista:
Bullitt jahtaa Dodge Chargerilla kaahaavia palkka-tappajia ultratyylikkäällä Ford Mustangilla renkaat sauhuten San Franciscon halki. Läpi kaupungin ja maanteiden käyty takaa-ajo innosti monia sen ajan elokuvia matkimaan kohtausta. Samoin se aikaa pienoisen Ford Mustang-kuumeen joka on nähtävissä yhä tänä päivänä ihmisten hankkiessa sekä tehdessään itselleen mahdollisimman täydellistä replikaa "Bullitt-Mustangista".
Bullittin ehdoton vahvuus on sen karski ja macho tyyli, miehet ovat raamikkaita sekä karismaattisia. Iso kiitos koko elokuvan tunnelmasta kuuluu päätähdelle McQueenille. Näyttelijätyö on kautta linjan hyvää, isompia notkahduksia ei pääse tapahtumaan.
Bullitt kuuluu niihin "vanhan hyvän ajan" elokuviin jolloin asiat taidolla ja rakkaudella, tekijöiden kädenjälki ja paneutuminen asiaan näkyy lopputuloksessa.
Ja hieman offtopiccia, aiheeseen liittyen kuitenkin:
Elokuva on varsin vanha, vuonna 1968 valmistunut, siitä syystä se on varmasti näyttelijöineen monelle nykynuorelle varsin tuntematon. Kuten aiemmin sanottua, Bullitt on hahmona mielenkiintoinen. Esimerkiksi aseenkantotyyli on tosielämän etsivältä Dave Toschilta matkittu. Samoin näyttelijä, Steve McQueen on varsin mielenkiintoinen persoona. Tuo aika oli myös monen muun näyttelijän kulta-aikaa. Esimerkiksi Clint Eastwoodilta valmistui kaksi vuotta aiemmin Hyvät, pahat ja rumat, samana vuonna Kotkat kuuntelevat sekä kolme vuotta myöhemmin Dirty Harry. Silti Steve McQueenin "virallinen lempinimi" on "The King of Cool" ja miestä pidettiinkin sen hetken karismaattisampana näyttelijänä.
Ja nyt pieni kysymys: Eikö jokaisen nörttipojan unelma olisi olla karismaattisempi kuin Clint Eastwood sekä harjoitella taistelulajeja Bruce Lee'n kanssa? Minun ainakin on.
Arvosana: 4/5
Poliisit majoittuvat yhdessä todistajan kanssa hotelliin, jokainen vartioi todistajaa vuorollaan. Bullittin kollegan ollessa vartiovuorossa vastaanotosta ilmoitetaan että heille on vierailija, senaattori Chalmers. Todellisuudessa vierailun tekevät palkkatappajat jotka onnistuvat tappamaan Rossin ja haavoittamaan tätä suojellutta Stantonia (Carl Reindel).
Bullittille selviää että Ross teki heti hotelliin saavuttuaan lukuisia puhelinsoittoja ja kiinnostuu kyseisten soittojen tarkoituksesta. Pian hän huomaa että asia ei ole sitä miltä se näyttää ja on pian mukana takaa-ajossa läpi San Franciscon katujen ja alamaailman.
Bullitt on elokuvana yksi lajinsa kulmakivistä. Se loi pohjan elokuville joissa päähenkilö on kylmä ja kova antisankarimainen poliisi. Samoin Bullitt yli yksi ensimmäisistä elokuvista jossa esiteltiin vauhdikas autotakaa-ajo, nykypäivänä sitä pidetään jopa niiden isänä, lähinnä siitä syystä että tämä oli ensimmäinen suosittu elokuva joka toi takaa-ajot esille. Takaa-ajokohtaus onkin yksi elokuvamaailman klassikoista:
Bullitt jahtaa Dodge Chargerilla kaahaavia palkka-tappajia ultratyylikkäällä Ford Mustangilla renkaat sauhuten San Franciscon halki. Läpi kaupungin ja maanteiden käyty takaa-ajo innosti monia sen ajan elokuvia matkimaan kohtausta. Samoin se aikaa pienoisen Ford Mustang-kuumeen joka on nähtävissä yhä tänä päivänä ihmisten hankkiessa sekä tehdessään itselleen mahdollisimman täydellistä replikaa "Bullitt-Mustangista".
Bullittin ehdoton vahvuus on sen karski ja macho tyyli, miehet ovat raamikkaita sekä karismaattisia. Iso kiitos koko elokuvan tunnelmasta kuuluu päätähdelle McQueenille. Näyttelijätyö on kautta linjan hyvää, isompia notkahduksia ei pääse tapahtumaan.
Bullitt kuuluu niihin "vanhan hyvän ajan" elokuviin jolloin asiat taidolla ja rakkaudella, tekijöiden kädenjälki ja paneutuminen asiaan näkyy lopputuloksessa.
Ja hieman offtopiccia, aiheeseen liittyen kuitenkin:
Elokuva on varsin vanha, vuonna 1968 valmistunut, siitä syystä se on varmasti näyttelijöineen monelle nykynuorelle varsin tuntematon. Kuten aiemmin sanottua, Bullitt on hahmona mielenkiintoinen. Esimerkiksi aseenkantotyyli on tosielämän etsivältä Dave Toschilta matkittu. Samoin näyttelijä, Steve McQueen on varsin mielenkiintoinen persoona. Tuo aika oli myös monen muun näyttelijän kulta-aikaa. Esimerkiksi Clint Eastwoodilta valmistui kaksi vuotta aiemmin Hyvät, pahat ja rumat, samana vuonna Kotkat kuuntelevat sekä kolme vuotta myöhemmin Dirty Harry. Silti Steve McQueenin "virallinen lempinimi" on "The King of Cool" ja miestä pidettiinkin sen hetken karismaattisampana näyttelijänä.
Ja nyt pieni kysymys: Eikö jokaisen nörttipojan unelma olisi olla karismaattisempi kuin Clint Eastwood sekä harjoitella taistelulajeja Bruce Lee'n kanssa? Minun ainakin on.
Arvosana: 4/5
Valkyrie
Operaatio Valkyrie oli Hitleriä vastustaneen liikkeen viimeinen ja uskaliain operaatio. Kaikki pelattiin yhden kortin varaan ja uskottiin että operaatio onnistutaan viemään läpi, epäonnistuessaan "vastarintaliike" teloitettaisiin.
Elokuvan juoni on monelle varmasti varsin tuttu. Silti Valkyrie onnistuu olemaan aidosti jännittävä elokuva. Elokuvan käsikirjoituksesta vastaavat Christopher McQuarrie ja Nathan Alexander, joista jälkimmäiselle tämä on ensimmäinen käsikirjoitus jonka parissa hän työskentelee. Elokuva on teknisesti laadukas ja tarinankuljetustyyli vaihtelee riippuen ympäristöstä. Hitlerin Sudenpesän ympärillä kamera on verkkaisempi, joskin silti armeijamaisen "tarkka", muttei kiirehdi liikaa; osoitus ohjaajan tarinankertojan kyvyistä on se että eräs elokuvan jännittävimmistä kohtauksista on Stauffenbergin (Tom Cruise) poistuminen Sudenpesästä joka on kuvattu erittäin rauhallisesti, lähes tulkoon vailla toimintaa.
Elokuvan teknisen laadun takaa varsin vankan yhteistyökokemuksen omaava trio: Bryan Singer, Newton Thomas Sigel ja Christopher McQuarrie. Lähinnä X-Men - elokuvien ohjaamiseen keskittynyt Singer on jälleen löytänyt sen oman tyylinsä joka on meille tuttu aiemmin elokuvasta The Usual Suspects, joka on henkilökohtainen suosikkini elokuvista joissa ns viedään katsojaa kuin pässiä narussa.
Suuri kiitos kuuluu myös erittäin rautaiselle näyttelijätiimille. Tom Cruise on kuin ilmetty Stauffenberg, myös ulkonäöltään. Bill Nighy, Kenneth Branagh ja nuori Jamie Parker tekevät hienot roolit. Joskin heitä paremmin onnistuu Terence Stamp sekä Thomas Kretschmann, joista jälkimmäinen on jostakin syystä jämähtänyt esittämään sotilaita, mies on varsin tuttu mm. Joseph Vilsmaierin elokuvasta Stalingrad.
Lyhykäisesti: Valkyrie on erinomainen paluu Bryan Singeriltä & Co:lta ja on jälleen kerran hieman perinteisempää jännityselokuvaa, vaikka siitä huomaakin suuren budjetin elokuvan merkit. Mutta positiivista on se että nykyelokuvia vaivanneet juopuneet kameramiehet, tehosekoittemilla leikattu filmi sekä muutamat muut hienoudet eivät ole tässä elokuvassa läsnä.
Yksi kuluvan vuoden parhaista elokuvista ja yksi parhaista perinteisistä jännityselokuvista pitkään aikaan.
Arvosana: 4/5
Elokuvan juoni on monelle varmasti varsin tuttu. Silti Valkyrie onnistuu olemaan aidosti jännittävä elokuva. Elokuvan käsikirjoituksesta vastaavat Christopher McQuarrie ja Nathan Alexander, joista jälkimmäiselle tämä on ensimmäinen käsikirjoitus jonka parissa hän työskentelee. Elokuva on teknisesti laadukas ja tarinankuljetustyyli vaihtelee riippuen ympäristöstä. Hitlerin Sudenpesän ympärillä kamera on verkkaisempi, joskin silti armeijamaisen "tarkka", muttei kiirehdi liikaa; osoitus ohjaajan tarinankertojan kyvyistä on se että eräs elokuvan jännittävimmistä kohtauksista on Stauffenbergin (Tom Cruise) poistuminen Sudenpesästä joka on kuvattu erittäin rauhallisesti, lähes tulkoon vailla toimintaa.
Elokuvan teknisen laadun takaa varsin vankan yhteistyökokemuksen omaava trio: Bryan Singer, Newton Thomas Sigel ja Christopher McQuarrie. Lähinnä X-Men - elokuvien ohjaamiseen keskittynyt Singer on jälleen löytänyt sen oman tyylinsä joka on meille tuttu aiemmin elokuvasta The Usual Suspects, joka on henkilökohtainen suosikkini elokuvista joissa ns viedään katsojaa kuin pässiä narussa.
Suuri kiitos kuuluu myös erittäin rautaiselle näyttelijätiimille. Tom Cruise on kuin ilmetty Stauffenberg, myös ulkonäöltään. Bill Nighy, Kenneth Branagh ja nuori Jamie Parker tekevät hienot roolit. Joskin heitä paremmin onnistuu Terence Stamp sekä Thomas Kretschmann, joista jälkimmäinen on jostakin syystä jämähtänyt esittämään sotilaita, mies on varsin tuttu mm. Joseph Vilsmaierin elokuvasta Stalingrad.
Lyhykäisesti: Valkyrie on erinomainen paluu Bryan Singeriltä & Co:lta ja on jälleen kerran hieman perinteisempää jännityselokuvaa, vaikka siitä huomaakin suuren budjetin elokuvan merkit. Mutta positiivista on se että nykyelokuvia vaivanneet juopuneet kameramiehet, tehosekoittemilla leikattu filmi sekä muutamat muut hienoudet eivät ole tässä elokuvassa läsnä.
Yksi kuluvan vuoden parhaista elokuvista ja yksi parhaista perinteisistä jännityselokuvista pitkään aikaan.
Arvosana: 4/5
Osasin! Jaksoin!
Moi.
Osasin ja jaksoin nykästä pystyyn blogin. Pidempään ollut jo tarkoitus laittaa pystyyn blogi johon voi kirjoitella mitä mieleen tulee, tai no, lähinnä aiheista elokuvat ja photoshoppaus. Eli, ei mitään maatamullistavia tai sydäntäsärkeviä avautumisia tiedossa. So sad.
Mutta, nyt koitetaan ihmetellä miten tän blogin saa iskuun.
Osasin ja jaksoin nykästä pystyyn blogin. Pidempään ollut jo tarkoitus laittaa pystyyn blogi johon voi kirjoitella mitä mieleen tulee, tai no, lähinnä aiheista elokuvat ja photoshoppaus. Eli, ei mitään maatamullistavia tai sydäntäsärkeviä avautumisia tiedossa. So sad.
Mutta, nyt koitetaan ihmetellä miten tän blogin saa iskuun.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
